keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kuuden JA seitsemän kuukauden tulokset!

No niin, tarkastellaanpa nyt pitkästä aikaa näitä uimapuku-kierroksen kuvia. Elikkäs puoli vuotta salia pyörähti täyteen viime kuussa ja nythän sitä tosiaan on seitsemän kuukautta jo takana. Mihin tämä aika oikein menee!?

Näillä helteillä treenaaminen ei oikein innostaisi ja salille vääntäytyminen on työn ja tuskan takana. Sinnikkäästi olen kuitenki yrittänyt ja viikon tauon jälkeen uusilla voimilla. Paikat kyllä kipeytyy taas jo noinkin lyhyen tauon jälkeen mutta sehän on vaan hyvä että tuntuu!

Niin, niitä kuvia..


En tiedä onko se kuvakulma mikä tässä vaikuttaa mutta vatsa ainakin näyttää tasaisemmalle uudemmassa kuvassa..



Ja ehkä näissäkin kuvissa?







Näissä kuvissa ei minusta hirveästi ole eroa, tosin minulla on joku ihmeellinen Hulk-asento tossa vanhemmassa selkäkuvassa.

Tämän tasokkaampaa juttua en nyt saa aikaan, nykyään on jotenkin kauhean vaikea keskittyä mihinkään. Mutta siitä ehkä joku toinen kerta. Palaillaan!

maanantai 4. elokuuta 2014

En olekaan kuollut!

Vaikka välillä tuntuikin siltä.. Hengissä kuitenkin ollaan ja taas hyvillä mielin. Minun urani pikaruokalassa päättyi ennen kuin ehti kunnolla edes alkaa ja hyvä niin, ei todellakaan ollut minun paikkani. Nyt sitten yritetään etsiä jotain muuta, sopivampaa, hommaa ja katsellaan mihin polku vie.

Töiden ohella ei paljon muuta jaksanut ja ehtinyt kun salilla käydä, kaikki niin sanotusti ylimääräinen, kuten blogin päivittäminen, jäi pois. Sen lisäksi etten yksinkertaisesti viihtynyt kyseisessä työpaikassa, tuntui että elämä töiden ulkopuolellakin jäi tosi laihaksi kun ei jaksanut yhtään mitään. Se että polki pyörällä töihin, matkaa on jotain 5-6 km, oli kahdeksan tuntia töissä ja kävi salilla joko ennen, tai jälkeen töiden, kävi välillä todella rankaksi.

Mulla kipeytyi selkä tossa viime viikolla ja olin viikon käymättä salilla. Tänään siis ekaa kertaa viikkoon ja ai että tuntui hyvälle. Ihan uusilla voimilla jotenkin pystyi taas toimimaan, tästä tää elämä taas alkaa! :D

Huomenna ois sit luvassa vähän tulosten päivittelyä, ihan kaksin käsin koska heinäkuultahan jäi jutut kokonaan välistä. Tästä tää lahtee! :)

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Blackfish

Kuvittele että eläisit koko elämäsi yksiössä kahden henkilön kanssa, jotka käyttäytyisivät sinua kohtaan aggressiivisesti, satuttaisivat sinua henkisesti ja fyysisesti. Muutaman kerran päivässä menisit heittämään pari kärrynpyörää ja volttia yleisön eteen ja saisit ruokaa palkaksi. Kuulostaako kivalta? Juuri tällaista on Tilikum nimisen miekkavalaan elämä.

Miekkavalaat ovat kerrassaan upeita merten jättiläisiä ja uskomattomia saalistajia. Tunnetaanhan ne myös nimellä tappajavalas. Ne ovat myös todella älykkäitä, sosiaalisia ja tunteellisia olentoja. Niillä on omat perheyhteisöistä koostuvat laumansa joiden sisäiset siteet ovat hyvin vahvoja. Ja vaikka tiede ei halua myöntää, että millään muulla olennolla ihmistä lukuunottamatta olisi oma kieli, on pystytty tutkimaan että eri miekkavalaslaumat kommunikoivat keskenään omalla, erityisellä tavallaan. Niiden tunteita käsittelevä aivojen osa on suhteessa suurempi kuin ihmisellä ja on silminnähtävissä että ne surevat suuresti esimerkiksi sitä, kun niiden poikaset viedään niiltä.


Vuonna 1983 Islannissa, noin kaksivuotias miekkavalasuros riistettiin emoltaan ja tuomittiin loppuiäkseen vankeuteen, ihmisten viihteeksi. Ensin se päätyi Kanadaan jossa se jakoi altaan kahden vanhemman naaraan kanssa. Koska Tilikum oli arvojärjestyksessä alhaisessa asemassa, naaraat kohtelivat sitä aggressiivisesti, jahtasivat ja purivat. Eikä Tilikumilla ollut mitään paikkaa johon paeta. Lopulta kouluttajat joutuivat pitämään sitä pienessä lääkintäaltaassa sen oman turvallisuuden vuoksi.

Tilikum siirtyi Floridaan vuonna -92, oltuaan edellisenä vuonna osallisena yhden ihmisen kuolemaan. Kaiken kaikkiaan Tilikum on tapppanut kolme ihmistä, vaikkakin puistot ovat yrittäneet naamioida tapauksia onnettomuuksiksi ja kouluttajien syyksi.



Valheiden verkko jota puistot levittävät, on laaja kuin jalkapallokenttä. He pistävät kouluttajat ja muut työntekijät levittämään näitä valheita myös yleisölle. Elokuvan mukaan suurin osa kouluttajista oikeasti uskoi valheiden olevan totta. He esimerkiksi kertoivat yleisölle, että kaikilla miekkavalasuroksilla on taipunut selkäevä, että niiden elinikä on luonnossa 20, vankeudessa 30 ja että ne elävät vankeudessakin luonnollisesti laumoissa.

Ensinnäkin, miekkavalaiden selkäevän kuuluu olla suora. Erityisesti urosten suuri selkäevä taipuu vankeudessa koska ne viettävät enemmän aikaa vedenpinnan yläpuolella jolloin vesi ei ole tukemassa painavaa, rustoista selkäevää. Miekkavalaiden elinikä luonnossa taas puolestaan on ihmisten luokkaa. Naaraat voivat saavuttaa kunnioitettavan 100-vuoden iän, urosten eläesää noin 70-80 -vuotiaiksi. Ja kuten aiemmin mainitsin valaiden omasta "kielestä" ja "kulttuurista", ne eivät todellakaan elä luonnollisissa laumoissa vankeudessa vaan ovat hyvinkin ahdistuneita joutuessaan elämään täysin vieraiden yksilöiden kesken. Sama juttu kun sinut nyt heitettäisiin Afrikkaan johonkin sinulle tuntemattomaan perheeseen ja sanottaisiin että: "Tässä on sinun uusi perheesi! Pidä hauskaa!"

Blackfish ilmestyi 2013 ja sillä on ollut ainakin jotakin vaikutusta ihmisiin. Seaworld koki 15,9 dollarin menetyksen lipputuloissa, vaikka väittääkin tämän johtuneen huonoista säistä ja lippujen hinnoista. Muutamat osavaltiot ovat elokuvan ilmestymisen myötä kieltäneet miekkavalaiden pitämisen vankeudessa.
Tilikum esiintyy edelleen Floridan SeaWorldissa.


Myös paljon puhuttu Särkänniemen delfinaarion sulkeminen on minusta oikein. On väärin pitää niin älykkäitä olentoja, jotka luonnossa uivat valtavia matkoja päivittäin, suljettuina pieniin altaisiin. Ajatuksenahan on, että nykyisiä delfiinejä ei enää lisäännytetä, ja kun ne ovat menehtyneet, delfinaario suljetaan.

Itse olen kerran käynyt delfinaariossa ja toiste en enää mene. Jokainen meistä voi auttaa edes vähän, olemalla tukematta paikkoja jotka vangitsevat näitä upeita eläimiä jotka kuuluvat luontoon, eivät pieniin altaisiin esiintymään ihmisten viihdyttämiseksi.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Ei se ollutkaan niin kamalaa

Hommat alkoikin sitten sen ekan päivän jälkeen sujua, tiistai oli tosi mukava sekä eilinen. Vähän on välillä vielä hakusessa ja kiireen keskellä meinaa iskeä paniikki mutta enää ei ole sellainen olo että pää räjähtää.

Jalat on ollu ihan järkyttävän kipeät, varsinkin tiistaina kun oli jalkapäivä, seittemän tunnin työpäivä ja sit työmatkat taittuu vielä polkupyörällä. Ei meinannu enää illalla kotiin tullessa jalka taittua pois pyörän selästä. Hyvää reeniä ärsyttäville löllökintuille!


Salilla olen jaksanu tunnollisesti käydä, maanantaina töiden jälkeen, tiistaina ennen töitä ja eilen taas töiden jälkeen. Vähän on aina voipunut olo ollu töiden jälkeisissä treeneissä mutta eiköhän se helpota kun pää ja kroppa tottuu tähän rytmiin. Tänään on vapaa ja välipäivä, jalat kiittää.


Herkkulakkokin loppui tosiaan tällä viikolla, en ole ehtiny siitä vielä mitään raporttia kirjottaa mutta karkkia olen kyllä syönyt. Maanantaina vetäsin heti pussin missä äxiä kun otti pannuun niin pirusti että karkkia oli pakko saada. Eilen taas meni filmarin irtokarkkeja mahan täydeltä kun katseltiin leffaa Janin kanssa. Mutta lakon tuntemuksista ja muista kirjoitan jonkunlaisen loppuraportin kuhan ehdin ja jaksan. Sama juttu sen Blackfishin kanssa, aion siitä kirjoittaa mutta en nyt tiedä koska.

Ajattelin vaan tulla kertomaan että en inhoakkaan uutta työtäni!

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Hirvittävä päivä

Eilen oli ihan kamala päivä. Mulla alkoi siis työt ja asiathan sai hienon käänteen jo heti aamusta. Asia mikä suretti minua jo etukäteen, kääntyikin varsinaiseksi piikiksi persuksiin. Nimittäin lävistysten pois ottaminen.

Minua jännitti etukäteen jo, että meneekö tuo minun smiley työpäivän aikana umpeen, suussa olevat kun tuppaavat parantumaan nopeasti ja tämä ei ole minulla ollut vielä vuottakaan. No enhän miä saanu koko hemmetin korua pois min kitusista! Aika vaan juoksi ja lopulta iski paniikki, raivo ja viimenään itku. Onneksi pelastava isoveli riensi jälleen hätiin, vei minut töihin ja nyppäsi murheenkryyni lävistyksenkin pois. Ja taistelun jälkeen sain sen itse iltapäivällä takaisin.

Itse työpäivä oli täyttä kaaosta ja mateli silti etanan tahdilla, en edes käsitä miten se on mahdollista. Se oli yksinkertaisesti ihan kamalaa. En osaa mitään ja silti sanotaan että voisit olla vielä vähän nopeampi. Sata asiaa tuli jo heti ekan päivän aikana ja varmaan puolet pitäisi sitten muistaa tänään.

Menen tänään neljäksi töihin ja aion ajastaa tämän postauksen ilmestymään joskus illalla kun minä porskutan iloisena töissä.

Onneksi mulla on neljä kuukautta aikaa lähteä tuolta helvettiin koska vaan. Ehkäpä se työ alkaa maittaa kun hommat alkaa sujua. Jos alkaa.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Viiden kuukauden tulokset

Eilen oli viides päivä ja silloinhan on ollut tapana tarkastella onko paikat kasvaneet tai pienentyneet. Ja koska nythän on kesä, niin uusimmissa kuvissa onkin päällä uudet biksut kun talviturkki tuli eilen heitettyä. Tosiaan on nyt jo viisi kuukautta salia takana, hurjan nopeasti on mennyt aika. Eilen en ehtinyt millään päivittää blogia mutta nyt sen tein!
Jotenkin kököt kuvat tälläkin kertaa, josko ensi kuussa olisi sitten sellaset mitkä miellyttää kun nyt kahtena kertana on ärsyttäny jo nää kuvatkin. Mutta tarkastellaanpa niitä nyt sitten!



Nää on jotenkin niin eri kulmasta otettu että on tosi paha verrata keskenään. Näkeekö kukaan muu näissä mitään muuta eroa kun vaatetus?


En huomaa tässäkään mitään. Paitsi että kuvat on raivostuttavasti väärin päin..


Öhh.. Näiden ero on se että minusta tuossa uudemmassa kuvassa jenkkikset tursottaa enemmän!!! Mutta syynä siihen voi olla eri kuvakulma ja se että alaosa on oleellisesti piukempi kun alushousut. Kädet on ehkä vähän eri näköiset?


En tiedä seisonko enemmän jalat harallaan mutta sekä tässä, että ylemmässä kuvassa näyttää että rako reisien välissä ois vähän suurentunut. Tai siis ennemminkin tuo viiva mikä tulee siitä kun ne osuu yhteen, on pienentynyt.

Tuntuu välillä että jalat ei kehity yhtään mihinkään mutta eiköhän sekin asia ala korjaantumaan kun maanantaina alkaa työt ja sotken pyörällä sinne. Matkaa tulee se kymmenisen kilometriä, viitisen kilsaa siis suuntaansa. Kyllä se pyöräily oli niin kamalaa että heleijaa

No, tässäpä tämä taas tällä kertaa, ei aiheuttanut riemunkiljahduksia mutta kyllä tämä tästä.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Matkijanärhi, Tilikum, Instagram

Ajatukset laukkaa tuhatta ja sataa mutta mistään ei saa otetta. Turhautuminen kasvaa ja lopulta kaikki mitä piti tehdä, jää tekemättä. Kuulostaako tutulle?

Siltä minusta tässä on tuntunut päivänä jos toisena. Ja paljon tässä on tapahtunutkin, en vaan ole saanut aikaseksi kirjottaa tänne mitään, edes kuulumisia. Mistään fiksusta nyt puhumattakaan. Juttuhan on siis niin että minäpä sain töitä! Aloitan ensi viikolla mäkkärissä! Minä odotan ihan innolla koska luulen että se on monipuolinen työ jos ei muuta!

On mulla nyt ollu vaikka mitä mistä ois tehny mieli kirjoittaa mutta en oo saanu aikaseksi, oon puuhastellu kaikkea muuta. Luin esimerkiksi Nälkäpelit! Miks, oi miksi en ole lukenu niitä aiemmin!? Taisi kohota suoraan minun lempparisarjaksi. Aivan totaalisen upea sarja joka piti kynsissään ensimmäisestä lauseesta viimeiseen, kaikkien kolmen kirjan ajan.


Luin myös Näkijän tarinan ja aloin lukemaan Kaaberbolin toistakin saagaa nimeltä Katrionan tarina. Saa nähdä mitä se tuo tullessaan, tuon ykkösosan luin tänään, pitääpi hakea kaksi muuta tässä joku päivä jos saisi ne vaikka luettua ennen kuin työt alkaa.


Lukemisen ohella olen myös kirjoitellut. Hion omaa maailmaani ja tarinaani, tarkkaa ja kuluttavaa, turhauttavaa ja ärsyttävää hommaa. Mutta ihan älyttömän mukavaa siinä samalla.


No, tulin vaan tarinoimaan että hengissä ollaan. Seuraavaksi ajattelin kirjoittaa ajatuksia ja tuntemuksia mitkä heräsi kun katsoin Janin kanssa lauantaina elokuvan nimeltä Blackfish.

Ja ainiin! Minut löytää nykyään Instagramista, eli jos haluaa seurata kuvasaastetta elämäni menosta niin nimimerkillä redeliina löytyy!